Sivut

tiistai 27. toukokuuta 2014

Tasapainoilua harrastusten välillä

Eilen koin taas ei-niin-mukavan ahaa-elämyksen, sillä olin koko sateisen päivän leiponut herkkuja ja samalla maistellut niitä ihan kiitettävästi. Herkut muuten löytyvät täältä.

Illalla salille lähtiessä olo oli kärttyinen, sillä salivaatteet (pitkät housut ja toppi) eivät meinanneet mennä päälle ja päällä sitten kiristivät ja puristivat niin paljon, ettei meinannut henki kulkea. Salilla juoksin 10 minuutin lämmittelyt ja sen jälkeen rääkkäsin jalkoja muutamissa laitteissa ja kyykkimällä kahvakuulan kanssa. Lopuksi vatsaa, selkää ja kylkiä sekä hetki venyttelyä. Saliraivoissani taas mietin, että miten hankala on sovittaa yhteen kaksi niin erilaista harrastusta. Kuntoilua olisi hyvä harrastaa, että jaksaa ylipäänsä tehdä mitään muuta ja se on joskus  jopa kivaa. Mutta sitten kun toisessa vaakakupissa keikkuu intohimo leipomiseen ja usein vielä erittäin voi- ja suklaapitoiseen sellaiseen, niin ääh! Ja kun oon siinä hyvä, leipomisessa siis. Ainakin omasta mielestä. En siis haluaisi lopettaa jotain sellaista, missä oon hyvä.

Toki voisin leipoa jotain terveellistä, muttakun se ei oo niin hyvää tai voisin leipoa vaikka vain kerran kuussa, muttakun se leipomisvimma iskee milloin sattuu. Kaikista paras vaihtoehto olisi se, että voisin leipoa toisille. Silloin pääsisin värkkäilemään herkkuja, saisin niistä kehuja, mutta sitten niitä herkkuja ei olisi pakko syödä kaikkia itse. Illalla laitoin lopun eilisestä bostonkakusta pakastimeen (eli siis yli puolet kakusta), jospa se siellä pysyisi vaikka ensiviikonloppuun (jolloin muuten satavarmana tekee mieli leipoa jotain ihan muuta). Pitäisköhän alkaa leipomaan jotain miniatyyrijuttuja, niin ei ois niin paljon syötävää. Ja kuvailla vois suurennuslasin läpi :)

Ehkä siis yritän jatkossa rajoittaa leipomista sitten vaikka yhdeksi kerraksi kuukaudessa ellei ole jotain juhlia tai muita, johon leivon muille. Ja salilla ja juoksemassa koitan käydä enemmän.

Osittain painonnousu johtuu kuitenkin lääkityksestä, mutta en haluaisi liikaa siihenkään tuudittautua. Tuskin kilot katoaa itsestään, sitten joskus, kun lääkityksestä pääsee eroon.. Ja onpahan itsellä ainakin sellainen olo, että on jotain yrittänyt asialle tehdä.

Onneksi salaatintaimet kurkkivat kasvatuslaatikosta, onpahan jotain syömistä kesäksi..

Jumppapatjakin on viimeaikoina toiminut lähinnä koirien puruleluna.. :/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti