Tänään olisi pitkästä aikaa sitten luvassa ihan "oikea" treeni eli ajattelin tehdä pelkkiä jalkoja [ja siis vatsat/selkä, kuten aina]. Toivottavasti ei iske huonous.
Oon kärsinyt sunnuntaista asti taas mahavaivoista. Viikonloppuna tuli syötyä ihan älyttömän paljon, kun oltiin kavereitten kanssa mökkeilemässä. Ja vaikka kaikki ruoat oli mun ruokavaliolle ok, niin silti oireilen. Ei kai sitä kenenkään kroppa kestä tuollaista ylensyöntiä ja ärsyttääkin, ettei ole minkäänlaista kontrollia syönnin suhteen. Ahneella on.. Tai no minun tapauksessa ei. Maha on ollut niin jumissa, ettei mitään tolkkua.
Jos ei riitä se, että pelkää koko ajan sitä, että maha pyörähtää, etkä pääse vessaan esim. julkisella paikalla niin sitten on riesana se, että maha ei toimi. Kolme päivää punnertaessa alkaa olla naama sen näköinen, että on joutunut joko kuristetuksi tai muuten on vaan ongelmissa. Mulle tulee ihan älyttömän herkästi mustelmia ja verenpurkaumia. Ja nyt todellakin on naama, kaula ja rintakehä sen näköiset, että ei voinut edes ruokakauppaan lähteä ilman himopaksua pakkelikerrosta. Ei haittaa enää, jos salilla kyykkää niin, että veri pakkautuu päähän.. [vähän rankempaa huumoria] :)
Vielä ruokaan palatakseni.. tarkemmin kun miettii, niin oonhan minä kokeillut joitain juttuja. Söin viikonloppuna juustokakkua [sitä paistettua versiota], jossa on inuliinia sekä puolikkaan palan ruisleipää ja pari karjalanpiirakkaa. Hedelmiäkin olen nyt syönyt muutamana päivänä, mutta vain sellaisia, jotka ovat ns. sallittujen listalla: banaania ja kiiviä. Voin muuten kertoa, että kiivi yhdistettynä macajauhoon ei ole jogurtin joukossa kovin herkkua. Maistui ihan sinapille! :/
Morjens! Nyt lähden punnertamaan pöntön sijasta salille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti